16.12. LAMMASMAISTA TOUHUA?

Aasin ja härän lisäksi Jeesuksen seimen ääreen asettuu myös lammas. Se tulee paimenten mukana: eihän voi ajatella, että nämä jättäisivät laumansa ulos kylmään petojen armoille Betlehemin talliin kiirehtiessään. Toisaalta lammasta ei ole kovin helppo jättäkään, sillä se kulkee paimenensa perässä sen sijaan, että tämä hätistelisi sitä takaapäin.

Jeesuksen seuraajista puhutaan usein lampaina, ja pappia tarkoittava sana merkitsee monissa kielissä paimenta. Oma sanamme seurakunnan johtajalle ”kirkkoherra” on sekin oikeastaan käännösvirhe ruotsin kielestä. Siellä seurakuntaa ei nimittäin johda herra, ”kyrkoherre”, vaan ”kyrkoherde” eli kirkon paimen. Tämä vertauskuva nousee suoraan Raamatusta, jossa Jumala nähdään kansansa paimenena jo ennen Jeesusta.  Jeesus puolestaan puhuu itsestään hyvänä paimenena, ja hänen jälkeensä tulevia seurakunnan johtajia kehotetaan kaitsemaan laumaansa.

Jeesus puhui usein lampaista vertauksissaan. Lampaat ja paimentaminen olivat ihmisten arkea ja siksi heidän oli helppo ymmärtää Jeesuksen esimerkkejä. Meistä monelle lampaiden elämä ei ehkä ole aivan niin tuttua, mutta perusasiat meidänkin hän helppo tavoittaa: vaarassa oleminen, turvassa oleminen, yksin oleminen, yhdessä oleminen…

Lammas oli myös uhrieläin. Sen vuoksi Jeesuksesta puhutaan ”Jumalan karitsana, joka ottaa pois maailman synnin”. Lampaan villa kuvastaa lumen tavoin puhtautta. Karitsa vertautuu viattomuuteen, joten Jeesuksen näkeminen nimenomaan karitsana kertoo siitä, että hän oli viaton sekä siihen, mistä ihmiset häntä syyttivät, että Jumalan silmissä. Vain se, joka itse oli synnitön, saattoi kantaa toisten synnit.  Tässä toteutuu jälleen taivaallinen paradoksi: vain synnitön voi sovittaa synnit. Pieni, arka ja voimaton karitsa voittaa pahuuden voimat, jopa itsensä pääpirun, jota raamatussa kuvataan muun muassa lohikäärmeenä.

Kaikki lampaaseen mielikuvat eivät ehkä ole niin positiivisia. Mustaksi lampaaksi kutsutaan usein jotakuta, joka ei muiden mielestä ole elänyt kovin esimerkillisesti. Nykyisen ulospäin suuntautuneisuutta ja aktiivisuutta korostavan kulttuurin keskellä lauhkean lampaan rooli ei kuullosta kovin trendikkäältä eikä yltiöindividualismi suosi laumahenkisyyttä. Lampaiden laskemisen ajatellaan olevan niin yksitoikkoista, että siihen nukahtaa helposti.

Mutta joka näin kokee, ei ehkä ole tutustunut oikeisiin lampaisiin. Itse sain perehtyä niiden elämään teini-ikäisenä, kun ukkini alkoi kasvattaa niitä. Minusta oli mukava seurata noita viehättäviä otuksia, joista jokaisella oli aivan omalaisensa luonne. Jokaisella oli myös aivan omalaisensa ääni. Kun ukkini lähestyi laumaansa, syntyi melkoinen kakofonia. Tuosta sekakuorosta isoisäni pystyi kuitenkin tunnistamaan jokaisen yksilön jo sen äänen perusteella. Pieni karitsa puolestaan on yksi maailman suloisemmista eläimistä, olipa se sitten valkoinen, harmaa tai musta.