19.12. JEESUS-LAPSI, PIENI JA HAURAS JUMALA

Katselen pientä kastevauvaa, joka lepää isänsä sylissä. Hetki sitten se parkui kuin palosireeni nälkäänsä, hämmennystään ja väsymystään. Nyt sillä on vatsa täynnä ja tuttu turvallinen syli. Se hymyilee unessaan. En edes yritä arvata, miksi.

Työssäni näen paljon vauvoja. Jokainen heistä on yhtä ihmeellinen, yhtä ainutlaatuinen. Jokainen mullistaa maailman. Ja kuitenkin: kuinka avuton ihmisen alku onkaan elämänsä ensihetkissä. Useimmat eläinlapset nousevat jaloilleen pian syntymän jälkeen, mutta ihmislapsella ei ole juuri muuta selviytymiskeinoa kuin itku. Silti tuossa itkussa on valtava potentiaali.

Mitä voisi tarkoittaa se, että Jumala tuli ihmiseksi samalla tavoin kuin me kaikki muutkin, pienenä lapsena? Hän tuli parkuen äitinsä kohdusta. Hän oli täysin ihmisen armoilla. Jumala oli valinnut hänelle äidin, joka oli aivan tavallinen. Maria ei ollut sen parempi tai huonompi kuin kukaan muukaan –  siitä huolimatta, että monissa yhteyksissä hänet on nostettu lähes jumalanolennoksi. Noihin nuoriin käsiin Jumala uskoi poikansa.

Me elämme yhteiskunnassa, joka pyrkii suojelemaan lasta kaikin tavoin. Aina se ei onnistu, mutta me kuitenkin pidämme lasta suuressa arvossa. Jeesuksen ajan maailmassa oli toisin: lapsella ei ollut paljoakaan arvoa, hän oli tuskin ihminen. Silti Jumala suostui tällaiseksi arvottomaksi olennoksi. Tällä teollaan Hän mullisti maailman.

Jumala antaa myös meidän käsiimme arvaamattoman arvokkaita asioita: pienen vauvan, toisen ihmisen. Myös Jeesus-lapsi lepää meidän käsivarsillamme – sillä espanjalaisen karmeliittanunnan Avilan Teresan sanoin: ”Kristuksella ei ole muuta kehoa nyt kuin sinun. Ei käsiä, ei jalkoja maailmassa kuin sinun. Sinun silmiesi kauttaKristus katsoo myötätuntoisesti maailmaa. Sinun ovat jalat, joilla Kristus kävelee tehden hyviä tekoja. Sinun ovat kädet, joilla Kristus siunaa maailmaa.”